maanantai 28. marraskuuta 2011

Jälkikatsaus: Lokacon

Lokakuun vimeisenä päivänä päädyimme Jyväskylään ensimmäistä kertaa järjestettävään kirjallisuustapahtumaan, Lokaconiin. Conin teemana oli Keski-Suomen SF-kirjoittajat ja kunniavieraina  kaksi romaania julkaisut kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen ja valtakunnallisissa Tähtivaeltaja- ja Atorox -novellikirjoituskilpailuissa menestyneet kirjoittajat Katri Alatalo ja Timo Männikkö. Tapahtuma järjestettiin Jyväskylän kirjailijatalolla, joka on kaunis vanha puurakennus, kodikas ja viihtyisä. Itse tapahtuma oli todella viehättävä, mielenkiintoinen, hauska, hyvällä tavalla kotikutoinen sekä intiimi. Myös conin aikataulutus antaa aihetta kiitokseen, ensimmäisen ohjelmanumeron oli määrä alkaa kello 13.00, joka tarkoitti että Tampereeltakin saapuvat saivat nukkua ennen lähtöä paljon pidempään kuin esim. Finnconin aikana.

Jos jotain kritiikkiä pitää antaa, niin seuraavalla kerralla tiedotukseen voisi vielä kiinnittää enemmän huomiota: tapahtuman Facebook-sivu ei ollut julkinen (joten emme sitä nähneet) ja Jyväskylän Science Fiction Seura 42:n sivuilla luki jo edellisenä päivänä että Lokacon meni jo. Siinä olisi voinut jo hätäisempi panikoida.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli ikävä kyllä jouduttu perumaan, joka harmitti kovasti. Saksalaiset tieteissarjat ohjelman aiheena kuulosti hyvin mielenkiintoiselta. No, ehdimme sitten hyvissä ajoin paikalle varaamaan talon parhaat istumapaikat, eturivistä nojatuolit. Suurin osa muista tuoleista olikin puutuoleja, toivottavasti eivät olleet yhtä kamalan epämukavia kuin Tähtivaeltajapäivän tuolit.


Varsinainen ensimmäinen ohjelma oli Katri Alatalon pitämä, joka on tullut useissa kirjoituskilpailuissa palkintosijoille ja on kirjoittamassa ensimmäistä fantasiaromaaniaan,  joka sijoittuu hänen itse kehittelemäänsä maailmaan. Esitelmän aihe olikin kirjallisten maailmojen luominen. Alatalo käsitteli aihetta monipuolisesti, kertoen esimerkkejä omasta kokemuksestaan ja opiskeluistaan, välillä pohtien ja heitellen avoimia kysymyksiä. Suurin pohdinnan aihe taisi olla muna-vai-kana-tyyppinen dikotomia, eli pitäisikö kirjoittaessa ensin kehittää maailma ja sijoittaa siihen tarina, vai ensin kirjoittaa tarina ja miettiä maailmaa vasta toissijaisesti. Esitelmän jälkeen oli aikaa myös yleisön kysymyksille ja kommenteille ja niitä tulikin yleisöstä mukavan paljon. Siinäkin varmasti tapahtuman intiimi luonne auttoi, oli helppo ottaa osaa.


Päivän toinen ohjelmanumero olikin sitten conin parasta antia: Pasi Ilmari Jääskeläisen haastattelu. Varsinainen haastattelu toteutettiin uudella ja jännittävällä tavalla: järjestäjät olivat kirjoittaneet kysymykset paperisuikaleille, jotka olivat muovisessa kipossa. Kippo laitettiin kiertämään yleisöön ja jokainen otti kiposta kysymyksen jonka sitten esitti kirjailijalle. Kysymyksiä oli niin paljon, että toinen kierros ehti jo alkaa ennen kuin aika loppui kesken. Tämä metodi toimi mielestäni todella hyvin: se toi vaihtelua haastattelijan ja haastatellun dialogiin ja osaltaan myös vahvisti tapahtuman epävirallista luonnetta. Ja vaikka kysymykset eivät olleet esittäjien omia, ainakin minusta tuntui, että Jääskeläinen siitä huolimatta vastasi nimenomaan aina kysymyksen esittäjälle, katsoen silmiin ja huomioiden. Jääskeläinen vastaili kysymyksiin leppoisasti, kuivalla huumorilla, hauskoilla anekdooteilla ja tyypillisellä suomalaisella tyylillä itseään väheksyen. Hänen kuvauksensa lapsuudestaan ja kirjaston ihmemaan löytämisestä sai minut miettimään omaa lapsuuttani ja sitä, miten tärkeä paikka kirjasto minulle oli. Esille tuli myös unien tärkeys inspiraation lähteenä ja sekin sai minut taas nyökkäilemään itsekseni.


Tämän jälkeen oli kahvitauko ja mukava yllätys olikin, että vaivaisella kahden euron hinnalla sai lautasen täyteen herkkuja. Oli leipää ja leivänpäällisiä, riisipiirakoita, suupalan kokoisia juustolla ja pastakastikkeella kuorrutettuja leivänpaloja, mustikkapiirakkaa, keksejä, kahvia, teetä, mehua ja limsaa. Ja mikä parasta, suurin osa tarjottavista oli kasvissyöjille sopivia. Tankkaustauon jälkeen oli vuorossa paneelikeskustelu kirjoituskilpailuista, jossa oli mukana kaikki kunniavieraat ja puheenjohtajana toimi Irma "Ipa" Hirsjärvi.
Vanhoja muisteltiin ja kaikki olivat sitä mieltä että kirjoituskilpailut ovat hyvä ja tärkeä juttu. Ipa toimi hyvin moderaattorina, mutta silti tuntui, että aika meinasi loppua kesken. Lopussa olisi vielä voinut antaa tilaa yleisön kysymyksille.


Ohjelmassa olisi pitänyt olla tässä vaiheessa arpajaiset, mutta ne siirrettiinkin myöhäisemäksi ja vuorossa oli Timo Männikön "Poikamme ulkoavaruudessa", joka käsitteli 50-luvun suomalaista poikakirjallisuutta. Tai oikeastaan nimenomaisesti neljää teosta, kyseessä oli Osmo Ilmarin Uhka Avaruudesta, Kadonneet Kuussa, Siriuksen Lähettiläs ja Planeetta Logos. Kolme ensimmäistä kirjaa kertovat Jaakon ja Patin seikkailuista, neljäs avaruuslentäjä Martti Jyryn pakkolaskusta kaukaiselle planeetalle. Osaa näistä kirjoista käsitteli Petri Hiltunen jo vuoden 2010 Finnconissa Jyväskylässä, mutta aihe on sen verran hauska että siitä riittää ammennettavaa useampaankin kertaan. Ihan Hiltusen tasoiseen verbaaliseen ilotulitukseen ei tämä esitelmä noussut, mutta hauskaa oli silti. Erityisen mielenkiintoinen lisäys oli katsaus Osmo Ilmarin myöhempiin kirjallisiin tuotoksiin Portti-lehdissä, kuulostivat kyllä aika häiriintyneiltä novelleilta. Toivottavasti lista niistä ilmestyisi vielä vaikkapa tapahtuman nettisivuille.

Arpajaisissa meillä oli hyvä onni. Olimme ostaneet itse kaksi arpaa (euron kipale) mutta koska tutullamme J:llä oli muuta menoa suunnitteilla, lähti hän jo paneelikeskustelun jälkeen ja lahjoitti meille viisi arpaansa. Kotiin lähtikin sitten kolme Xbox-peliä, kolme kirjaa ja yksi leffa. Oikein hyvä saalis siis.


Arpajaisten jälkeen olikin varattu aikaa ruokailulle ja osa porukasta suuntasi mainioon Sohwiin murkinoimaan, me muiden muassa. Paikka oli tapansa mukaan täynnä ja ruokien saamisessa kesti kyllä luvattoman pitkä aika. Eteen saatu ruoka oli kyllä varsin maukasta, itse otin juustoista pinaatticurrya ja GC:n lautasella oli gratinoituja soijapihvejä. Annokset olivat todella isoja, minun piti pyytää loppu ihan mukaan.


Koskapa ruuan saamisessa kesti niin pitkään, myöhästyimme hiukan seuraavan ohjelmanumeron aloituksesta.
Se oli kahden fanin, sisarusten, välinen keskustelu Harry Potter-kirjoista ja siitä, mikä heitä oli jäänyt häiritsemään kirjoissa. Tämä olisi kyllä vaatinut myös puheenjohtajan moderoimaan, välillä keskustelu rönsyili turhan paljon ja olisi kaivannut keskittämistä. Puhujat olivat selvästi myös tottuneet puimaan näitä asioita keskenään, sillä välillä he puhuivat enemmän toisilleen kuin yleisölle ja intoutuivat kikatusten valtaan. Tämä olikin sitten viimeinen ohjelmanumero, jota ehdimme seuraamaan sillä oli aika palata takaisin Tampereelle.

GC ehti tosin vielä muutaman kysymyksen verran osallistumaan mielenkiintoiseen tietovisaan, jossa piti tunnistaa genre-elokuvia still-kuvien perusteella. Ehkä oli hyvä asia että lähdimme silloin, sillä GC olisi kyllä pyyhkinyt kaikilla lattiaa, on hänellä sen verran kattavat tiedot kyseisestä aiheesta. Nytkin jo lähdimme kotiin neljä suklaakonvehtia rikkaampana.

Kaikenkaikkiaan päivä oli erittäin mukava ja lähdimme hyvillä mielin kohti Tamperetta. Jos tapahtumasta on tulossa perinne, osallistumme kyllä varmasti uudestaankin!


3 kommenttia:

  1. Mainiota että piditte! Laitetaan tuo Männikön tekemä lista nettisivulle. Hyvä kun muistutit, niinhän me sovittiin.

    VastaaPoista
  2. Pidettiin, kiitokset järjestäjille! Hyvä juttu, että lista tulee sivuille :)

    VastaaPoista
  3. jari ylä mökkihän se siellä

    VastaaPoista