torstai 29. marraskuuta 2012

Elokuvamielipide: Dredd


Olin jo ehtinyt hieman masentumaan, kun vahvasti vaikutti siltä että taas vaihteeksi pienimuotoisempi genre-elokuva jäisi kokonaan ilman minkäänlaista teatterilevitystä Suomessa. Kyseinen elokuva oli Judge Dredd-sarjakuvaan perustuva ytimekkäästi nimetty Dredd.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Videoitapideoita

Tässä pidempiä kirjoituksia odotellessa ajattelin postata videoita, jotka ovat päivän piristäjiä syystä tai toisesta:

1. Geek and Gamer Girls
Vaikka videon naisten lauluääni ei ole maailman paras, on biisi ja sanat hyvin tarttuvat. Tämän videon voi toki nähdä monelta kantilta: sen voi nähdä geektyttöjen ihannoinnin parodiana tai piehtarointina siinä, että geektytötkin voivat olla seksikkäitä. Itse otan sen voimauttavana biisinä siitä, mitä kaikkea geektyttöys voi olla. Nähty ensimmäisen kerran Laatikollinen Avaruussuippokorvia-blogissa. Team Unicornilla on myös muita loistavia videoita, kamalasta nimestään huolimatta.



perjantai 9. marraskuuta 2012

Finncon 2012: Sunnuntai

Sunnuntain aamu meni meiltä hieman ohi, sillä käytimme sen oman ohjelmanumeromme valmisteluun. Kumpikin meistä on viime tingassa tekijöitä, joten ei ollut vaikea arvata että niinhän siinä käy. Aamulla olisi ollut mielenkiintoista ohjelmaa, mutta ei voinut mitään. Itse pääsin yliopistolle puolenpäivän maissa, hoitamaan twiittausvelvollisuuksiani. 

Nousevan auringon raunioilla
Aamun ensimmäinen ohjelmanumero olikin Nousevan Auringon Raunioilla, joka sattui olemaan samassa salissa kuin seuraavaksi aikataulussa oleva oma ohjelmamme. Kyseessä oli "animeconittoman Finnconin ainoa animeohjelma" ja sali olikin aivan täynnä. Ohjelmassa käsiteltiin erilaisia maailmanloppuja japanilaisessa fiktiossa ja näin sivusi sekä animea, mangaa että myös elokuvia.