perjantai 9. marraskuuta 2012

Finncon 2012: Sunnuntai

Sunnuntain aamu meni meiltä hieman ohi, sillä käytimme sen oman ohjelmanumeromme valmisteluun. Kumpikin meistä on viime tingassa tekijöitä, joten ei ollut vaikea arvata että niinhän siinä käy. Aamulla olisi ollut mielenkiintoista ohjelmaa, mutta ei voinut mitään. Itse pääsin yliopistolle puolenpäivän maissa, hoitamaan twiittausvelvollisuuksiani. 

Nousevan auringon raunioilla
Aamun ensimmäinen ohjelmanumero olikin Nousevan Auringon Raunioilla, joka sattui olemaan samassa salissa kuin seuraavaksi aikataulussa oleva oma ohjelmamme. Kyseessä oli "animeconittoman Finnconin ainoa animeohjelma" ja sali olikin aivan täynnä. Ohjelmassa käsiteltiin erilaisia maailmanloppuja japanilaisessa fiktiossa ja näin sivusi sekä animea, mangaa että myös elokuvia.


Luennon alkupuoli oli hyvin teksti-ja luentopitoista faktaa maailmanlopputarinoiden historiasta, kohderyhmistä ja kehityksestä. Loppupuolella oli kuvallisia esimerkkejä maailmanlopputeemaisista animesarjoista ja oli joukossa yksi elokuvakin. Mainittuja teoksia olivat mm. Akira, Neon Genesis Evangelion, Nausicaä, Tokyo Magnitude 8.0 ja World Sinks Except Japan. Lopuksi käsiteltiin vielä lyhyesti syitä siihen, miksi maailmanloppu on niin suosittu aihe japanilaisessa fiktiossa.


Itse olisin kuvien lisäksi kaivannut muutamaa videoklippiä havainnollistamaan maailmanlopputeemoja ja ylipäätään materiaali olisi näkynyt paremmin, jos vänkäri olisi sulkenut salin kattoluukut. Luento oli mielenkiintoinen, mutta en ikävä kyllä pystynyt keskittymään siihen täysipainoisesti, kun seuraavaksi ohjelmassa oli oma esitys jota jännitin ihan kamalasti. Olisi pitänyt käydä ottamassa hieman nestemäistä science-fictionia etukäteen (kuten Lammi asian ilmaisi), mutta olin mennyt istumaan melko keskelle riviä josta ei päässyt poistumaan huomaamatta.

Genrekirjallisuuden tv-sovitukset
Tämä oli meidän ensiesiintymisemme Finnconin ohjelmapuolella ja minulla ylipäätään ensimmäinen kerta ohjelmanpitäjien puolella. Grandpa on jo melkein veteraani kun on parina vuotena pitänyt ohjelmaa Traconissa. Lapsesta asti minua on jännittänyt esiintyminen ja vaikka vuosien varrella on tullut harrastettua aika paljon teatteriakin, ei se siitä ole mihinkään hävinnyt. Jännitti siis ihan saa...iraasti. Onneksi oli kuitenkin yhteisohjelma, niin pystyi luottamaan siihen että toinen kyllä paikkaa jos itse hyytyy täysin.


Hyvin se loppujen lopuksi kuitenkin meni :) Sali oli lattioita myöten täynnä ja yleisö oli mukavan osallistuvaista sorttia (ja oli  myös hyvin tuttuja katsomassa) ja nauroivat oikeissa paikoissa. Lyhythän se 45 minuuttia oli, joten sarjoja ei ehtinyt ikävä kyllä käymään syvällisesti läpi. Sen takia olemmekin päättäneet tuottaa pidemmät versiot käsitellyistä sarjoista tänne blogiimme, postaus kerrallaan. Töiden ja opiskelujen takia kuitenkin tämä päivitystahtimme on mitä on, mutta eiköhän ne kaikki saada käsiteltyä ensi Finnconiin mennessä ;)




 Kirjoittanut Grandpa Cthulhu

Definitiivinen Maya-paneeli
Petri Hiltusen vetämät definitiiviset ohjelmanumerot ovat ehdottomasti Finnconien jokavuotista pakkokatsottavaa. Eikä tämän vuoden conin maailmanloppu-teemaan hyvin sopinut maya-paneeli ollut poikkeus. Hieman ehkä normaalista poiketen tämän vuoden paneeli sisälsi hyvinkin paljon ihan asiasisältöä ja faktaa.


Hiltusen poikabändinä (jotka tunnetaan myös panelisteina) toimivat tutut naamat Vesa Sisättö, Hannu Blommila ja Veikko Laeslehto. Herrat kommentoivat aihetta ihan ahkerasti sekä tutun asialliseen että humoristiseen sävyyn. Varsinkin Sisätöllä oli oikein mainioita, harvinaisen asiasisältöisiä puheenvuoroja ja kyllähän tämä kokoonpano tunnetusti toimii yhdessä erittäin hyvin.  

Paneelissa käsiteltiin tietenkin itse maya-intiaaneja ja näiden kulttuuria. Kattaen kaiken ihmisuhreista ruumiinmuokkaukseen ja tietenkin siihen ajankohtaiseen kalenteriin. Hauskasti tuotiin esille että ihmisten ei välttämättä kannattaisi uskoa maailmanlopun ennustuksiin kansalta joka kuitenkin uhrasi ihmisiä muun muassa sateenjumalalle.


Loppupuolella ohjelmaa päästiin vielä hieman käsittelemään sekä ansaitusti tekemään pilaa Erich von Dänikenin ja muiden vastaavien hörhöjen suosimasta muinaiset astronautit-teoriasta. Kyseinen teoriahan esittää että jo vuosituhansia sitten maapalolla on käynyt vierailijoita avaruudesta. Nämä vierailijat ovat teorian mukaan tietenkin kaikkien muinaisten suur-rakennelmien tai muiden nykynäkökulmasta liian ihmeellisiltä vaikuttavien asioiden (kuten vaikkapa maya-kalenteri) taustalla.  

Mielläänhän näitä definitiivisiä paneeleita katsoisi pidempäänkin, luulen että ainakin panelisteilla olisi juttua riittänyt (*wink wink* seuraavien Finnconien pitäjät). Varsinkin joskus on jopa tuntunut siltä että aika on hieman loppunut kesken mutta nyt kyllä aika tyhjentävästi varsinainen mayat ja maailmanloppu tuli käsiteltyä. 




Kirjoittanut Korppisusi
 
Loppupäivä
Itse pyörähdin vielä hetken kuuntelemassa tämän vuoden viimeistä ohjelmaa, Writing detective stories within sf-genre. Esiintymisjännityksen lauettua oli kuitenkin sen verran levoton olo, että en jaksanut istua kovin kauaa paikoillani.

Poistuin siis jonkin ajan kuluttua yläaulaan jossa Grandpa juttelikin ensi vuoden coniteassa olevan Hannele Parvialan kanssa jo seuraavasta Finnconista. Liityin siis hyvään seuraan. Keskustelun jälkeen ehdin vielä viime hetken ostoksille Back Streetin pöytään ja kävimme myös yleisössä taputtamassa tämän vuoden conitealle hyvin lyhyessä loppuseremoniassa.
 
Sen jälkeen suuntasimmekin Telakan terassille (jossa oli käynnissä mm. Vesa Sisätön kirjamyyntishow) ja sen jälkeen vielä Hervantaan Dead Dog-illanviettoon.
Kuva: wikipedia, F.Velcker

Yliopisto toimi oikein mainiosti animeconittoman Finnconin pitopaikkana. Myyntipöydät oli mukavasti jaettu eri kerrosten välille, auloissa oli tilaa turista tuttujen kanssa ja ilmanlaatukin oli hyvä. Muutama sali oli tosin selvästi liian pieni, sillä ne tulivat aivan täyteen eikä osa halukkaista edes mahtunut tiettyihin ohjelmanumeroihin. Tupaten täydet salit ovat toki palkitsevia ohjelmanpitäjille mutta saattavat olla hieman tukalia yleisölle.

Harmillista oli myös alakuppilan kiinniolo sunnuntaina sekä se, että sunnuntaina ei saanut opiskelija-alennusta ruuasta. Nämä asiat ovat tosin täysin kiinni yliopiston henkilökunnasta sekä Kelasta ja niihin on varmasti vaikea mitenkään vaikuttaa. Viikonlopun aikana muutama ohjelmanumero jouduttiin siirtämään isompaan saliin kesken kaiken, mutta vaihdot menivät sujuvasti eivätkä häirinneet conin muuta toimintaa.

Yksi ainut kunnon kritiikin aihe oli, nimittäin ohjelmalehti. Irrallinen ohjelmakartta ei vain todellakaan toiminut. Lippulappuset olivat hankalia selata ja pitää samassa paikassa kuin muu ohjelmalehti. Niiden ulko-asu myös vaihteli riippuen siitä, minä päivänä ne oli tulostettu. Ohjelmalistaus aakkosittain ei ollut myöskään toimiva ratkaisu sillä siitä ei löytänyt mitään nopeasti ja helposti. Ohjelmalehden muuta sisältöä ei tullut tutkittua conin aikana ollenkaan, kun kaikista tärkein tieto löytyi irrallisista papereista. Kun kartta on kiinteästi osa ohjelmalehteä, tulee läpyskän muutakin sisältöä lueskeltua siinä samalla kun tarkistaa seuraavan kiinnostavan ohjelmanumeron sijainnin ja ajan.

Kuva: Cryonic07 - Wikipedia.org
Iltabileiden mafia-osio oli loistava idea, vaikka emme ehtineet siihen osallistumaankaan. Piti kuitenkin käydä kotona vaihtamassa vaatteita ja ravintolassa syömässä. Tupa oli täynnä väkeä niin sisällä kuin ulkonakin, mafioitten vetämänä yläkertakin oli mukavasti käytössä tänä vuonna. Tukalan täyttä oli ainoastaan silloin, kun Naamiaiskilpailujen palkinnot jaettiin. Väenpaljouden takia olimme hyvin kaukana lavasta ja oli hyvin vaikeaa kuulla mitä edessä puhuttiin, puhumattakaan siitä mitä siellä tapahtui. Ensi kerralla voisi harkita ulkona olevan lavan käyttämistä, jos sää vain sallii.

Kaikenkaikkiaan tämän vuoden Finncon oli mallikkaasti järjestetty tapahtuma josta jäi hyvä maku suuhun. Kiitokset conitealle ja kaikille tapahtuman järjestämisessä auttaneille, ensi vuonna uudestaan Helsingissä!

Edit: 16.10.2013 Tampereen yliopiston kuva vaihdettu toiseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti