keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Sarjakuvahaaste, osa 15: Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan



Tällä kertaa sarjishaasteessa vuorossa on rakkautta ja vihaa. Eli sarjakuvia mistä pidimme ennen mutta emme välitä enää. Meillä kummallakaan eivät tunteet välttämättä olleet aivan niin vahvoja, kuin mitä haaste vaati mutta keksimme silti oivat valinnat kumpikin.






 Kirjoittanut Grandpa Cthulhu



Osa 15: Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan

Karvinen

Tämänkertaisen haasteen muotoilu on jälleen vähän hölmö, koska en oikeasti vihaa mitään sarjakuvaa. On kuitenkin useampia joita luin ennen enemmänkin, mutta joista en nykyään välitä lainkaan. Yksi näistä on tämänkertainen valintani Karvinen.


Karvisen ongelma on yleinen vuosikymmeniä jatkuneille stripeille. Se on päätynyt toistamaan itseään ja samoja vitsejä eikä usein ole enää yksinkertaisesti hauska. Varmaan myös oma huumorintaju on muuttunut vuosien varrella, joten vitsit jotka olivat hauskoja lapsena eivät ole niitä enää.

Sama ilmiö on varmaan tapahtunut myös muillakin, sillä nykyään yksi parhaimmista Karviseen liittyvistä jutuista on "Garfield minus garfield" eli stripit joista on poistettu Karvinen kokonaan. Tällöin jäljellä on vain sarjakuvia Eskon eksistentialistisesta ahdistuksesta ja tuskasta.


Vaikka Karvinen ei siis itsessään enää hauskuuta tai kiinnosta, niin se silti voi olla materiaalia viihdyttävälle huumorille. Itse sarjakuvaa en siis voi mitenkään suositella mutta parodiaan suosittelen tutustumaan! Netissä sitä löytyy esimerkiksi täältä: http://garfieldminusgarfield.net/







 Kirjoittanut Korppisusi


Osa 15: Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan

Elfquest



Tämä haastekohta on taas tosi typerästi muotoiltu. Ei, en vihaa mitään sarjakuvaa. En edes inhoa. Mutta tiettyjä sarjakuvia voi katsoa nykyään hieman eri silmin kuin aiemmin ja huomata siinä ongelmallisia asioita. Kuten Elfquestissa.

Elfquest oli minulle hyvin rakas sarjakuva nuorena, vaikkakin olen siitä lukenut vain ne viisi 1990-luvulla suomennettua albumia. Fantasiaa ja susia rakastavalle tytölle, mikä voisi olla perempaa kuin susilla ratsastavat haltiat, jotka kommunikoivat puheen lisäksi telepatian avulla? Sarjakuvassa on kauniita miehiä ja naisia, susia, isoja korvia, eeppistä menoa, suuria tunteita ja romantiikkaa. Sudenlaulu ja Auringon ääni -albumit ovat ensimmäisiä sarjakuvia, jotka olen ostanut itse itselleni. Sain myös parhaan ystäväni ihastumaan sarjakuvaan ja hän piirsi minulle kohtauksia albumeista.



Mutta nykyään kun katson albumeitten kolmiodraamaa, en näe siinä enää mitään romanttista vaan se lähinnä ärsyttää ja ällöttää. Elfquestin haltijoilla on olemassa jonkinlainen romanttinen vaisto, nimeltään tunnistus. Tietyt henkilöt on tarkoitettu toisilleen ja he tunnistavat toisensa heti, kun ensimmäisen kerran katsovat toisiaan silmiin. Joillakin haltioilla on ennen tunnistusta muita romanttisia kumppaneita, mutta tunnistus on niin vahva ja pakottava vaisto, että sitä ei voi juurikaan vastustaa.


Kun ensimmäisen tarinakaaren päähenkilö Terä heimoineen joutuvat lähtemään metsäisestä kodistaan, he löytävät aavikolta toisen haltiaheimon. Vaikka myöhemmin heidät otetaan avosylin vastaan, Terän heimon ensimmäinen reaktio toiseen heimoon on riehua ja ryöstää. Terä kohtaa kauniin Leetahin ja tunnistus tapahtuu. Hän ryövää väkivalloin vastaan pyristelevän Leetahin mukaansa. Myöhemmin hän osallistuu Leetahia rakastavan ja äärimmäisen mustasukkaisen Rayekin haasteeseen, jonka voittaja saa luvan tavoitella naista. Leetah itse tuntuu haluavan Rayekin ja halveksii Terää, mutta tunnistus on niin vahva, että hän alkaa rakastua Terään tahtomattaan.



Juuh elikkäs. Terä siis kaappaa naisen, vaatii tätä rakastamaan itseään ja kilpailee konkreettisesti toisen miehen kanssa naisen huomiosta. Rayek taas kieltää rakastamaansa naista viettämästä aikaa Terän kanssa, raivoaa ja haastaa toisen miehen. Leetah on aiemmin leikkinyt Rayekin tunteilla, halveksii avoimesti miestä, joka ryösti hänet väkivalloin, mutta rakastuu häneen kuitenkin vaiston pakottamana. Blyörgh!


Kuten sanottu, en ole lukenut sarjakuvaa koskaan viittä albumia pidemmälle. Sitä kuitenkin voi lukea laillisesti ilmaiseksi omalta sivustoltaan, jossa skannattuja albumeita on aivan älyttömän paljon. Ehkä pystyn palaamaan sen pariin uudestaan, mutta tuo naisen oman tahdon yli käveleminen ällöttää silti todella paljon.



Sarjakuvahaaste on seuraavanlainen:
1) Viimeksi lukemani sarjakuva
2) Paras seikkailusarjakuva
3) Paras kauhusarjakuva
4) Paras taidesarjakuva
5) Paras strippisarjakuva
6) Paras scifisarjakuva
7) Paras elämäkerrallinen sarjakuva
8) Sarjis, joka tekee minut onnelliseksi
9) Sarjis, joka tekee minut surulliseksi
10) Sarjis, joka pitäisi suomentaa
11) Sarjis, josta muistan joka ruudun
12) Paras tuntematon sarjakuvantekijä
13) Paras sarjis nuoruudesta
14) Paras sarjisleffa
15) Sarjis, jota ennen rakastin ja nyt vihaan
16) Paras sitaatti mistä vain sarjakuvasta
17) Ensimmäinen lukemani sarjakuva
18) Viimeisin ostamani sarjakuva
19) Paras sarjakuva, minkä luin viime vuonna
20) Tekisipä hän enemmän sarjakuvia
21) Paras sarjakuvapiirtäjä
22) Paras sarjakuvakäsikirjoittaja
23) Sarjakuva, jolle toivoisin jatkoa
24) Aliarvostetuin sarjakuva
25) Lempihahmo mistä vain sarjakuvasta
26) Sarjis, jota kukaan ei arvaisi minun rakastavan
27) Guilty pleasure -sarjis
28) Paras klassikkosarjis
29) Sarjakuva, jota uskaltaisin suositella kenelle tahansa
30) Parhaiten väritetty sarjakuva
31) Paras suomalainen sarjakuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti